SM-kisojen säännöt ja aikataulu ovat nyt julki!

Suomen tanssipelaajat ry järjestää tänä vuonna sekä kestävyyspelaamisen sm-kilpailut että tarkkuuspelaamisen sm-kilpailut.

Tarkkuuspelaamisen suomenmestaruusmittelöt ja niiden säännöt!

Kilpailut järjestetään joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna kaksivaiheisesti. Grindistä :D -etäkilpailun neljä parasta pääsevät suoraan SM-kilpailujen lopputurnaukseen, siinä missä loput mittelevät lopuista neljästä jatkopaikasta karsintaturnauksessa. Suoraan lopputurnaukseen edenneet pelaajat ovat: hippaheikki, Mekki, arx ja ZoG-. Mikäli joku heistä on estynyt, Juha Bond nousee varasijalta suoraan lopputurnaukseen.

Kisaan ilmottautuminen tehdään osallistumalla Grindistä :D -kilpailuun edes yksittäisellä tuloksella, sekä ilmottautumalla kisanjärjestäjille saapumisestaan ennen karsintaturnauksen alkamista. Ilmoituksen voi tehdä discordissa, yksityisviestillä tai kommentoimalla reddit-postaukseen.

Aikataulu

Lauantai 1.12. 11:00 Lämmittelyt 12:00 Karsintaturnaus Finaaliturnaus aloitetaan karsintaturnauksen päättymisen jälkeen, mutta kuitenkin aikaisintaan 14:00 Perusteena tälle toimintatavalla on se ettei finalistien ole välttämätöntä saapua liian aikaisin paikalle JA karsintaturnaukseen osallistujat saavat pienen tauon ennen jatkamista.

Lohko-ottelut

Jokaisessa lohkossa parhaiten sijoittunut pelaaja saa valita haluamansa vaikeustason biisivalintaansa varten (9-12), jonka jälkeen seuraavaksi paras pelaaja valitsee oman vaikeusasteensa. Tämän jatkuu kunnes kaikki vaikeustasot on jaettu pelaajille. Tämän jälkeen pelaajat valitsevat omavalintaisen kappaleen omalta vaikeustasoltaan.

Kaikki lohkon pelaajat pelaavat nämä kaikki kappaleet ja saavat pisteitä sijoituksensa mukaan. Jokaisesta voitetusta (tai tasatuloksesta) pelaaja saa yhden pisteen. Kun kaikki kappaleet on pelattu, eniten pisteitä haalineet pelaajat jatkavat seuraavalle kierrokselle.

Karsintaturnaus

Karsintaturnauksessa ei pelata seedingiä. Pelaajat jaetaan otteluihin heidän Grindistä :D -kilpailun sijoitusten perusteella.

Riippuen pelaajien määrästä pelaamme joko:

  1. 4-pelaajan lohkon, jonka avulla määritämme sijoitukset pääturnaukseen.
  2. 2x 3-pelaajan lohkot. Molemmista lohkoista kaksi etenee viimeiseen lohko-otteluun, jossa ensimmäisen kierroksen lohkojen voittajat kamppailevat pääturnauksen sijoituksista. Lohkoista poispudonneet pelaavat 1v1-ottelun.
  3. 2x 4-pelaajan lohkot. Molemmista lohkoista kaksi etenee viimeiseen lohko-otteluun, jossa ensimmäisen kierroksen lohkojen voittajat kamppailevat pääturnauksen sijoituksista.

Lohkoista poispudonneet pelaavat lohko-ottelun määrittäen lopulliset sijoituksensa.

Riippuen pelaajien määrästä, jaamme pelaajat joko kahteen (10 tai alle pelaajaa) tai neljään (11 tai päälle pelaajaa) lohkoon, joista poimimme jatkoon menevät neljä (4) pelaajaa.

Toisella kierroksella pelataan neljällä pelaajalla enää vain sijoituksista lopputurnausta varten, mutta kukaan ei enää tipu pois tässä vaiheessa.

Karsintaturnauksessa jokainen sijoitus pelataan, eli jos ekalla kierroksella tippuu kaksi tai enemmän pelaajaa, he pelaavat keskenään 1v1-ottelun tai lohko-ottelun riippuen pelaajien määrästä.

Pääturnaus

Pääturnauksessasakaan ei pelata seedingiä. Pelaajat jaetaan otteluihin heidän Grindistä :D -kilpailun ja karsintaturnauksen sijoitusten perusteella. Grindistä :D -kilpailusta jatkoon menneet pelaajat saavat sijat 1.-4. siinä missä karsintaturnauksesta jatkoon päässeet sijoittuvat paikoille 5.-8.

Alussa pelataan 2x 4-pelaajan lohkot, joista molemmista kaksi jatkaa finaalipeleihin. Tippuneet pelaajat pelaavat vielä keskenään sijoituksista yhden lohko-ottelun.

Finaalipelit

Finaalipeleissä käytetään vain vaikeustasoja 10-12.

Pelit pelataan 1v1 bo5-otteluina. Kummallakin pelaajalla on aina yksi omavalintainen kappale, jonka molemmat pelaavat. Omavalintaisten kappaleiden jälkeen pelataan satunnaisia kappaleita kunnes jommalla kummalla pelaajalla on kolme (3) pistettä.

Satunnaisia kappaleita varten ensin arvotaan vaikeustasoille (10-11-12) järjestys ja tämän jälkeen jokaiselta vaikeustasolta arvotaan yksi kappale. Molemmilla pelaajilla on yksi VETO-oikeus, jolloin satunnainen kappale arvotaan uudestaan. Voitetusta kappaleesta saadaan aina piste. Tasapelissä pelataan sama kappale uudestaan, kunnes jompi kumpi on toista parempi.

Semifinaaleissa hävinneet pelaajat menevät pronssiotteluun ja voittajat jatkavat finaaliin.

Yleistä

Kappalepaketti löytyy kaikista McKylän arcadelaitteista, sekä täältä. Paketin nimi on Assembly 2018 resync ja se sisältää tuttuja kappaleita viimeisimmistä eurooppalaisista kansainvälisistä kisoista.

  • Vaikeustasot: 9-12b
  • Kukin pelaaja saa valita saman askelkuvion vain yhden kerran yhden turnauksen aikana lohko & 1v1-otteluissa.
  • Mikäli pelaajat pelaavat tasatuloksen 1v1-otteluissa, molemmat saavat 0 pistettä. Tasatuloksella kappale pelataan uudestaan kunnes jompikumpi saa paremman tuloksen. Satunnaiskappaleita pelataan kunnes jommalla kummalla pelaajalla on 3 pistettä.
  • Parempi seedi saa valikoida joko: A) Pädin B) kumpi valitsee ensimmäisenä biisin.
  • Diskaavia modeja ei saa käyttää. Nuolikuvioita muuttavia modeja ei saa käyttää. Muita pelaajia häiritseviä modeja ei saa käyttää. Tervettä järkeä saa käyttää.
  • Wayoffit ja Decentit ovat kytketty pois päältä.
  • Arvosanojen pistepainoarvoa muutetaan järkiperäisemmäksi tarkkuuskisoja varten. Esimerkiksi missin negatiivinen painoarvo tasoittuu huomattavasti.
  • Recalcceja katsotaan tapauskohtaisesti.
  • Läpäisty tulos voittaa aina epäonnistuneen tuloksen, vaikka epäonnistunut tulos olisi pisteiltään korkeampi.
  • Vastustajia ei saa häiritä, vastustajien nuolia ei saa painaa hänen puolestaan, vastustajaa ei saa töniä eikä muuten fyysisesti koskea kesken pelisuorituksen, vastustajaa ei saa säikäyttää esimerkiksi huutamalla.
  • Kappaleet pelataan jaloilla käyttäen hyväksi tanssialustaa.
  • Pelaajat saavat käyttää halutessaan kenkiä, sukkia tai paljaita jalkoja.
  • Pelaajat saavat halutessaan käyttää hillittyjä määriä talkkia.
  • Peliruudun peittäminen vastustajalta on kielletty.
  • Pelisuorituksen aikana ei saa käyttää apuvälineitä, kuten vaikka kainalosauvoja nuolten painamiseen.
  • Vastustajien telominen biisien välissä on kielletty. Myös uhkailu ja muu henkinen väkivalta on jyrkästi kielletty.
  • Tuomarit varaavat oikeudet sääntömuutoksiin.

Stamina

Staminan SM karsintaturnaus pelataan sunnuntaina 25.11. klo. 14 alkaen. Paikalle voi saapua jo noin klo. 12 lämmittelyä ja alustan hienosäätöä varten.

Pelaajat jaetaan karsintatulosten perusteella kahteen enintään kuuden hengen lohkoon.

Ensimmäinen lohkokierros pelataan Last Man Standing tyylillä, toisin sanoen jokainen pelaaja valitsee vaikeustasoille 13-19 yhden kappaleen kolmesta eri vaihtoehdosta.

Kappaleita pelataan järjestyksessä helpoimmasta vaikeustasosta lähtien niin kauan, kunnes lohkon kolme parasta selviää. Pelaaja saa epäonnistua kierroksen aikana yhden kappaleen, jonka jälkeen pelaajalla on mahdollisuus yrittää samaa tai toista kappaletta samalta vaikeustasolta. Jos enemmän kuin kolme pelaajaa läpäisevät kaikki kierroksen kappaleet, pelataan vielä viimeinen villikorttikappale, jonka tulokset ratkaisevat lohkon parhaat.

Molempien lohkojen kolme parasta yhdistetään toiseen lohkoon, jonka jälkeen pelataan toinen kierros Last Man Standing tyylillä siten, että jokainen pelaaja valitsee tasoille 13-19 yhden kappaleen kolmesta eri vaihtoehdosta, joka ei kuitenkaan saa olla sama kuin edellisellä kierroksella pelattu. Jos pelaaja ei ensimmäisen kierroksen aikana epäonnistunut yhdessäkään kappaleessa, siirtyy mahdollisuus toiselle kierrokselle. Jos useampi kuin yksi pelaaja läpäisee kaikki kierroksen kappaleet, pelataan vielä viimeinen villikorttikappale, jonka tulokset ratkaisevat lohkon parhaat.

Toisesta lohkosta neljä parasta jatkavat lopulliseen finaaliin, joka pelataan sunnuntaina 2.12. klo. 14 alkaen. Paikalle voi saapua jo noin klo. 12 lämmittelyä ja alustan hienosäätöä varten.

  • Parempi seedi saa valikoida padin.
  • Way Offit, Decentit ja miinat saa kytkeä pois päältä.
  • Muut charttia muokkaavat modit ovat kielletty.
  • Visuaaliset modit ovat sallittu, kunhan ne eivät häiritse viereistä pelaajaa.
  • Toisten pelaajien häirintä ynnä muu epäurheilijamainen käytös on kielletty.
  • Pelisuorituksen aikana ei saa käyttää apuvälineitä, kuten vaikka kainalosauvoja nuolten painamiseen.
  • Mashaaminen ynnä muu huijaaminen on kielletty.
  • Epäonnistuneesta kappaleesta saa pisteitä seuraavasti: kappaleen vaikeustaso + (kappaleesta pelatut fantasticit + excellentit + greatit)/kappaleen kokonaisaskelmäärä

Tuomari ZoG- varaa itselleen oikeuden tarkentaa sääntöjä tarpeen niin vaatiessa. Kysymyksiä saa esittää jos jokin jäi vielä epäselväksi.